Törmäsin sattumalta torstai-iltana ilmeisesti varsin laajalle levinneeseen "memeen", joka sai alkunsa MTV:n 2009 Video Music Awards -gaalasta. Sivusto, jolla itse aiheeseen tutustuin on Livejournal -yhteisö CAPSLOCK_BLEACH, joka nimensä mukaan keskittyy yhteen fandomiin, japanilaiseen manga-ja animesarja Bleachiin. Ideana on yksinkertaistetusti kirjoitttaa kaikki viestit CAPSLOCKILLLA ja muun muassa yhdistellä Photoshopissa yksittäisiä animaatioruutuja tai otoksia sarjakuvasivuista kulloinkin pinnalla oleviin ilmiöihin.
Luennolla puhuttiin "osallisuuden genreistä" ja tästä voisi tunnistaa ainakin piirteitä harrastamisesta, fandomin sisällä toimimisesta ja mediatuottamisesta. Kenties jopa Henry Jenkinsin "konvergenssin kulttuurista", jossa kuluttajat itse luovat yhteyksiä hajanaisen tuntuisten mediasisältöjen välille. Kyse on siis remixauksesta eli media-ainesten uudelleen yhdistelystä. Kyse on myös sosiaalisesta toiminnasta, jossa, tässä tapauksessa, tarkastellaan yhdessä humoristisia yhteyksiä oman fandomin ja "muun maailman" välillä.
Itse en sattunut MTV:n palkintojen jakoa seuraamaan, mutta ensimmäiseen viestiin upotettu video selvitti asiaa varsin havainnollisesti. Taylor Swift sai palkinnon parhaasta naispuolisen esiintyjän videosta ja alkoi pitää kiitospuhettaan, jonka Kanye West keskeytti kiipeämällä myös lavalle ja sanomalla, että (niinikään ehdolla olleen) Beyoncén video oli "yksi kaikkien aikojen parhaista". Videon alta löytyy vielä litteroitu versio Kanyen kommentista ja kuvankäsittelyohjelmalla tehty mallisuoritus, jossa Kanyen kuva ja asiayhteyteen sopivaksi muokattu kommentti on liitetty animaatioruutuun. Viimeisenä on valmis "pohja" ja kehotus tehdä oma tuotos samasta aiheesta. Vastauksia viestiin on tullut kolmen päivän aikana 60 ja niissä on yhteensä 11 eri Kanye-aiheista kuvakollaasia. Lähes poikkeuksetta vitsikkyyden tajutakseen lukijan pitäisi seurata kyseistä animesarjaa, sillä Kanyen suuhun laitetuissa kommenteissa kierrätetään sarjassa sattuneita asioita: kuolemia, saavutuksia ja "saavutuksia" ("best emo-tears ever", etc). CAPSLOCK_BLEACH ei ole kuitenkaan Kanye-ilmiön alku ja vastaavanlaisia kuvia löytyy esimerkiksi celebuzz.com:ista, jossa niitä on tällä hetkellä 37.
Tunteita (yleisimpinä nähtävästi ärtymystä ja huvittuneisuutta) nostattanutta asiaa voidaan tällä tavoin käsitellä kollektiivisesti huumorin ja kuvallisen leikin keinoin. Tämä taas on varsin sopivaa jatkumoa digitaalisen ajan osallisuuden kulttuurille mataline julkaisukynnyksineen ja yhteisöllisine toimintoineen.
CAPSLOCK BLEACH ja Kanye West.
Kuvagalleria, johon on on koottu erinäisiä Photoshop-tuotoksia otsikolla "Kanye Ruins People's Moments".
Barrack Obaman kommentti Kanyen toimista erään haastattelun yhteydessä.
Kanye West pyytää anteeksi Taylor Swiftiltä Jay Leno Show'ssa
Kanye ei olekaan ensimmäistä kertaa "pappia kyydissä": kts. MTV VMAs 2006.
lauantai 19. syyskuuta 2009
perjantai 11. syyskuuta 2009
"Minä suojelen sinua taiteelta..."
Miettiessäni mediakasvatuken muotoja omalta peruskouluajaltani, mieleeni ei tullut paljoakaan. Johtuneeko tämä siitä, että ainakin nykyisellään se on sisällytetty aihekokonaisuuden muodossa opetussuunnitelmaan eikä ole oma erillinen oppiaineensa: mediakasvatuksellisia elementtejä on voitu sisällyttää melkein mihin tahansa aineeseen.
Yksi elävä esimerkki suojelevasta mediakasvatuksesta tulee kuitenkin mieleeni atk-tunnilta, jolla opeteltiin Internetin käyttöä (itse kuulun vielä niihin ihmisiin, jotka eivät kouluun mennessään osanneet käyttää nettiä). Meille annettiin monisteet, joilla oli erilaisten sivustojen osoitteita ja pienet kuvaukset mitä sivulla pitäisi olla. Yhdysvaltojen Valkoisen Talon osoitetta oli korjattu ja selitys korjaukselle oli, että alunperin monisteeseen joutunut osoite veikin ovelasti nimeltylle pornosivustolle. En nyt satu muistamaan tuliko tämä tieto kokeilemalla vai kertoiko opettaja asian hieman punastellen, mutta se aiheutti joka tapauksessa yleistä hilpeyttä.
Mutta meitä yritettiin kuitenkin suojella ja ohjata, kuten mediakasvatuksessa ja kasvatustoiminnassa yleensäkin on tapana. Luennolla sivuttiin muistaakseni myös aikuisten (itse)suojelua, sitä mitä vaikutuksia oman elämänsä yhä avoimemmaksi muuttuvalla jakamisella verkossa voi pitemmän päälle olla. Kauhu-utopian mieleen tuovat kuvat identiteettivarkauksista ja yksityistietojen joutumisesta vääriin käsiin eivät ainakaan lisänneet intoani hommata tiliä Facenookiin. Taidan ennemmin keskittyä luoviin projekteihin, joissa varjelutoimintaa edustaa korkeintaan katsojaa varoittava huomatus "Warning: mature content"(johon ei nähtävästi kovin paljoa paljastamista vaadita ;)) ja tekijänoikeuksista muistuttava, mutta kuvan käytön tietyissä rajoissa mahdollistava, Creative Commons -logo.
Yksi elävä esimerkki suojelevasta mediakasvatuksesta tulee kuitenkin mieleeni atk-tunnilta, jolla opeteltiin Internetin käyttöä (itse kuulun vielä niihin ihmisiin, jotka eivät kouluun mennessään osanneet käyttää nettiä). Meille annettiin monisteet, joilla oli erilaisten sivustojen osoitteita ja pienet kuvaukset mitä sivulla pitäisi olla. Yhdysvaltojen Valkoisen Talon osoitetta oli korjattu ja selitys korjaukselle oli, että alunperin monisteeseen joutunut osoite veikin ovelasti nimeltylle pornosivustolle. En nyt satu muistamaan tuliko tämä tieto kokeilemalla vai kertoiko opettaja asian hieman punastellen, mutta se aiheutti joka tapauksessa yleistä hilpeyttä.
Mutta meitä yritettiin kuitenkin suojella ja ohjata, kuten mediakasvatuksessa ja kasvatustoiminnassa yleensäkin on tapana. Luennolla sivuttiin muistaakseni myös aikuisten (itse)suojelua, sitä mitä vaikutuksia oman elämänsä yhä avoimemmaksi muuttuvalla jakamisella verkossa voi pitemmän päälle olla. Kauhu-utopian mieleen tuovat kuvat identiteettivarkauksista ja yksityistietojen joutumisesta vääriin käsiin eivät ainakaan lisänneet intoani hommata tiliä Facenookiin. Taidan ennemmin keskittyä luoviin projekteihin, joissa varjelutoimintaa edustaa korkeintaan katsojaa varoittava huomatus "Warning: mature content"(johon ei nähtävästi kovin paljoa paljastamista vaadita ;)) ja tekijänoikeuksista muistuttava, mutta kuvan käytön tietyissä rajoissa mahdollistava, Creative Commons -logo.
Journalismin tulevaisuus?
Nimerkki mediamum kirjoittaa:
"Traditional print media’s attempts to embrace an online presence has been lacklustre, and in fact has helped kill their brands".
Mielenkiintoinen huomio lukutaidon laajenemisesta ja vanhan median sopeutumisesta uuteen - sekä lajityyppien ja konventioiden risteämisestä - oli tämä blogikirjoitus, jossa kritisoidaan sitä miten suuret mediabrändit ovat siirtyneet verkkoon - enemmmän tai vähemmän puolivillaisesti. Ongelmaksi kirjoittaja katsoo, että sisältöä verkkojulkaisuihin tuottavat printtimediaan koulutetut journalistit.
Kun perinteiset printtimedian rajoitukset (kuten sivumäärät ja sisältöä koskevat laadulliset vaatimukset) eivät ole estämässä ilmaisullista vapautta, valitettavasti lopputulos on pääsääntöisesti artikkeli, jota ei olisi luultavasti julkaistu lehden printtiversiossa. Itselleen brändille kirjoittaja katsoo tämän olevan vahingollista: niin paperiversiota kuin nettijulkaisua yhdistää sama logo ja brändin nimi sivun yläreunassa, jolloin brändiin liitettyihin mielikuviin sisältyvät myös nämä vähemmän ansioituneet tuotokset ja niiden useasti samaan sarjaan kuuluvat lukijoiden jättämät kommentit.
Artikkelin kirjoittajan toive on, että sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet hyödyntäisiin ja online-artikkeleita laajennettaisiin lisäämällä niiden yhteyteen asiaan liityvät linkit ja muuta lisätietoa, jota ei kenties ole voitu sisällyttää printtiversioon. Nykyisellään näitä mahdollisuuksia huomioidaan lähinnä em. lukijapalautelaatikolla.
Artikkeli löytyy täältä.
"Traditional print media’s attempts to embrace an online presence has been lacklustre, and in fact has helped kill their brands".
Mielenkiintoinen huomio lukutaidon laajenemisesta ja vanhan median sopeutumisesta uuteen - sekä lajityyppien ja konventioiden risteämisestä - oli tämä blogikirjoitus, jossa kritisoidaan sitä miten suuret mediabrändit ovat siirtyneet verkkoon - enemmmän tai vähemmän puolivillaisesti. Ongelmaksi kirjoittaja katsoo, että sisältöä verkkojulkaisuihin tuottavat printtimediaan koulutetut journalistit.
Kun perinteiset printtimedian rajoitukset (kuten sivumäärät ja sisältöä koskevat laadulliset vaatimukset) eivät ole estämässä ilmaisullista vapautta, valitettavasti lopputulos on pääsääntöisesti artikkeli, jota ei olisi luultavasti julkaistu lehden printtiversiossa. Itselleen brändille kirjoittaja katsoo tämän olevan vahingollista: niin paperiversiota kuin nettijulkaisua yhdistää sama logo ja brändin nimi sivun yläreunassa, jolloin brändiin liitettyihin mielikuviin sisältyvät myös nämä vähemmän ansioituneet tuotokset ja niiden useasti samaan sarjaan kuuluvat lukijoiden jättämät kommentit.
Artikkelin kirjoittajan toive on, että sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet hyödyntäisiin ja online-artikkeleita laajennettaisiin lisäämällä niiden yhteyteen asiaan liityvät linkit ja muuta lisätietoa, jota ei kenties ole voitu sisällyttää printtiversioon. Nykyisellään näitä mahdollisuuksia huomioidaan lähinnä em. lukijapalautelaatikolla.
Artikkeli löytyy täältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)